tiistaina, joulukuuta 28, 2010

Puhtaat lakanat

Pellavalakanat Kuresaaresta.

Yksi elämän pienistä nautinnoista.
Kauniita unia!

sunnuntaina, joulukuuta 26, 2010

Joulutraditio

Aattoillan alkaessa hämärtyä on mukava istahtaa autoon, kuunnella joululauluja, ihastella luontoa ja myös talojen pihojen kauniita jouluvaloja, kynttilöitä. Makuja on monia ja taajamissa oli nähtävissä myös ei ihan minun makuni mukaisia kirjavia, välkkyviä jouluvaloteoksia, joissa mottona oli tainnut toimia, mitä enemmän ja mitä erilaisempia - sen parempi. Tänä aattona kävimme kolmella hautausmaalla jättämässä muistokynttilät läheistemme haudoille. Onneksi välimatkat eivät olleet pitkät. Joulupukin odotusjännitys ahisti pikkumiestämme sen verran, että rauha ei ihan koko matkan ollut rikkumaton.

Tulossa kaksi lyhyttä työviikkoa ja viikonloput, joihin mahtuu kiireetöntä oloa ja eloa - jippii!
Lumisin terveisin

maanantaina, joulukuuta 20, 2010

Minäkin

eli ensimmäinen asujulkaisuni :-)  - viikonloppu alkoi näin.
"Turkis"liivi Betty Barclay, paita - uusi lemppari matkalta - Defry01, farkut Mac 
eikä ole UGG'seja voittanutta näillä säillä.

Mökillä ei ihan näin tarjennut - hrrr.

tiistaina, joulukuuta 14, 2010

Terveisiä

Lomalta, joka tuli tarpeeseen.


Marraskuu meni tarpoessa tekemättömien opiskelutehtävien yms. parissa
aikataulujen paukkuessa. En minä koskaan opi; jätän asiat viime tippaan,
ja koska luonteelleni ei sovi mennä siitä, mistä aita on matalin, otetaan tarvittava
aika sitten viime tipassa yöunista. Päivää ennen matkalle lähtöä tentin osa-alueen.
Meni hyvin - onneksi. Tämä tekemisen tyylini on rassaava: mikäli en tee sitä, mitä
pitäisi, en saa tehdä mitään mukavaakaan, kuten kutoa, lukea vain huvin vuoksi,
päivittää blogia. Varsinaista naisen logiikkaa - kyllä -  ja haahuilua.

Vielä tänään lomapäivä, opiskelu jatkuu + ajattelin tällä viikolla käväistä töissäkin :-).
Ja ensi viikolla Joulu?!

Iloa päivääsi!