Heppahöperyydestä

Innostuin ystäväni vanavedessä hevostelusta, kun olin jotain 12 v. ja M pari vuotta vanhempi. Otimme selvää, missä maalaistaloissa 10 kilometrin säteellä oli hevosia. Isännät suhtautuivat vähän varauksella, kun tupsahdimme tupaan ja kysyimme lupaa saada hoitaa heidän hevostaan. Kyllä ne isännät meistä lopulta tykkäsivätkin, kun huomasivat, että meistä oli hyötyä, kun siivosimme hevosen pilttuun ja siinä sivussa vähän muutakin.

Sitten löysimme ravitallin, jossa yläasteiässä taisimme viikonloppuisin asua. Pyörällä seitsemän kilometriä per suunta, talvella välillä linkkarilla ja joskus joku heltyi antamaan kyydinkin. Parisenkymmentä hevosta laidasta laitaan: draamaqueeniä, muuten vain hermoheikkoa, lutusta, machoa, pattipolvea, uljasta mustaa, ruskeaa, harmaata, lämminveristä ja kylmäveristä, varsaa, tammaa, oria, ruunaa. Unohtaa ei sovi myöskään tallin dalmatialaista, joka oli saanut elämänsä aikana kaviosta päähänsä useampia kertoja eli oli aika harvahampainen eikä ihan niitä nopeaälyisimpiä, mutta koira, joka rakasti ja palvoi isäntäänsä. Tallikissoja pyöri jaloissa sekä välillä niiden pentuja, joilla oli kummallinen taipumus kadota. Unelmapaikka eläinrakkaalle tytölle siis.

Tämänhetkisellä elämänkokemuksella juttu tuntuu aika uskomattomalta,
(a) kuinka meihin luotettiin (hevosten joukossa oli arvokkaita kilpa- ja siitoshevosia)
(b) ja ennen kaikkea se, ettei meille sattunut mitään.

Kun meillä oli talliväen luottamus, meidät jätettiin ylläpitämään tallia muiden lähtiessä raveihin. Hevoset laitumelle, karsinoiden siivous, hevoset sisälle, iltaruoka. Saimme halutessamme ratsastaa. M oli ollut parilla ratsastusleirillä, minä en. Metsäteitä ja välillä mutkaisia hiekkateitä, hiljaisia sellaisia, mutta joilla kuitenkin oli yleistä liikennettä. Eipä minulla paljon satulasta ollut sanomista, kun ravuriluonteinen hevonen päätti lähteä ja silloin mentiin lujaa, yleensä kiitolaukkaa. Keskityin pysymään selässä – tallille hevonen yleensä suuntasi – ja päätin, että sai kyllä olla viimeinen kerta, kun nousen selkään. Arvaa vaan, oliko...  Toinen pelottava juttu, näin jälkikäteen ajatellen oli se, kun hevonen päätti karauttaa takajaloilleen, kun olit riimunarun päässä siirtämässä heppaa esim. laitumelle. Syyksi riitti ohi lentävä paperinpala tai sattui nyt vain olemaan kevättä rinnassa. Siinä sitten roikuit ja heiluit (n. 50 kg) narun jatkeena, irtihän ei parantunut päästää. Tulihan noita mustelmia, mutta niistä ei kyllä kotona puhuttu mitään.  Välillä saimme muutaman setelin vaivan palkkaa, pääsimme joskus mukaan raveihin ja tallin ruoka- ja jääkaappia sai vapaasti verottaa. Voi vitsit - oli se vaan aika ihanaa aikaa!

 Edellä kertomani palautui mieleen viikonloppuna: TV tuotti taustahälyä ja korviin tarttui tuttu nimi vuosien takaa: silloinen, vähän päälle parikymppinen tallin ohjastaja/valmentaja näkyy edelleen olevan ravikuvioissa mukana. 
Kerran heppahöperö aina heppahöperö. Ratsastaminen ei ollut minun juttuni, mutta hevoset! Hevosen tuoksu, hörinä, pehmeä turpa ja mikä sen kauniimpi, kuin vapaana laukkaava hevonen?! Mennään muuten viikonloppuna katsomaan Apassionataa.

Kunhan käveltiin

Harmaa päivä.

Ei me montaa eläintä nähty, mutta ei se loppujen lopuksi ollut tärkeää.

Meillä oli kivaa.

 

Postin tuomaa

Postipoika (tai -tyttö) oli jättänyt viestin kahdesta isokokoisesta lähetyksestä minulle.

Odotan Ruotsista tilaamaani hametta, jonka pitäisi saapua ihan näinä päivinä, mutta se ei paljastunut kummastakaan paketista. Kyseinen odottamani hame on antanut sysäyksen kuntoiluun. Tänään on lepopäivä, kolmena

edeltävänä päivänä olen käynyt jumpassa ja huomenna aamulla minulle tehdään kuntosaliohjelma. Hyvä minä!

Mutta asiaan... ensimmäisestä paketista paljastuivat nämä: pipo ja tuubikauluri. Ihan just... ihanat ja minun väriseni

- kiitos ja pus L!

Toisesta paketista löytyivät villasukat koko perheelle. Minä sain nämä ja huomaa väri :-).

Joulupukin apulaisilla oli ollut vähän kiire, pahoittelivat myöhästymistä.  Mikä sen ihanampaa, piristävämpää

kuin saada kortti, kirje tms. postin mukana ihan yllärinä.

Thomas Sabo'n kaulakorun ostin itse itselleni joululahjaksi.  Kiva käyttää charm'eja välillä myös kaulakorussa.

...ja taas sataa lunta.

Tänään

Aurinkoa ja pakkasta.

Pyyntö Pakkasukolle

Hei Pakkasukko,

ole kiltti ja käske Räntämummun mennä pois! 

 

toivoo Oli

Ps. Räntämummu, saat tulla takaisin sitten keväämmällä.

Mökki-spa

Tervetuloa kylpyläämme.

Matkaa saunalta avantoon on jonkin verran

eli ensin avantoon ihan niin monta kertaa kuin hyvältä tuntuu.

Avanto olisi voinut olla isompi, mutta mahtui tuossakin kastautumaan. 

Pinta oli ehtinyt jo mennä riitteeseen, mutta eipä tuo haitannut.

 Sitten kun alkaa riittää, hipsitään pihan poikki saunan lämpimään. 

Näin talvisin saunasta harvemmin enää tulee uudestaan lähdettyä avantoon.

Viikonloppuna oli kovin tuulista, joten kastautuminen jäi yhteen kertaan.

Saunasta kävin vielä pari kertaa hangessa.

Virkisti.

Loppiaisena

Mietimme, lähtisimmekö ajamaan maalle nyt vai myöhemmin.

Mies tuli aamusta työmatkalta ja pikkumies kehitti eilen illalla

itselleen pienen kuumeen.

Päivän asun voisi rakentaa alesta löytyneen Part Two'n hupullisen villatunikan ympärille. 

Olalle pitkäaikainen laukkusuosikki.  

Mukavaa pitkää viikonloppua!



Joulun rippeitä ja uutta vuotta

Käytiin uuden vuoden aattona avannossa. Pitääpä ottaa siitä kuva iltavalaistuksessa

- ulkoroihut ympärillä. 

Tuttavapariskunta tuli iltaa istumaan ja pakolliset raketit lähetettiin taivaalle.

Vietiin peuroille kauroja ruokintapaikalle, kannettiin puita lämmitystä varten 

sekä vettä saunalle, koska vesijohto on edellisvuosien tapaan jäätynyt -

hyötyliikuntaa parhaimillaan. Olinpa luistelemassakin pitkästä, pitkästä aikaa.

Liikunnan vastapainoksi urakoitiin joulusuklaiden kanssa.
Jäi kyllä vielä Loppiaisviikonlopuksikin.

Urakoitiin jäälyhtyjä ja Oli rakensi linnoitusta.

Siinäpä se - pitkä viikonloppua. Seuraavaa jo odotellaan.