sunnuntai, maaliskuu 18, 2012

Hyväksi havaittu

Ei niin kauan sitten, kun kummastelin, miksi ihmiset matkustavat lomillaan aina samohin paikkoihin, kun maailmassa, Suomessa on niin paljon uutta nähtävää ja koettavaa.

Jep, jep - täällä sitä taas ollaan, ja lomaviikko edessä - nice.

Upea auringonlasku. Näitä lisää, kiitos.



Väsy painaa: hiihtolenkki, sauna ja lasillinen viiniä. Tänään ei tarvitse unta pitkään odotella.

sunnuntai, tammikuu 08, 2012

Ihana, ihana

TALVI!


Kyllä sitä on odotettukin hartaasti.
Toivottavasti nämä suuntasivat jo matkansa etelämpään -
sulapaikkoja ei järvessä enää tänään näkynyt.


Hyvää Vuotta 2012!

perjantai, syyskuu 16, 2011

Keitsun tarina


Ni-in, oliko jotain asiaa?

Hän tuli meille seitsemän vuotta sitten aikuisena kissana.
Tuotu Suomeen Hollannista, asunut yhdessä tai kahdessa sijoituskodissa ja
sitten palautunut kasvattajalle ensimmäistä pentuetta (8 kpl) varten.
Koska sydämestä oli kuulunut odotusaikana jotain asiaankuulumatonta,
päätti kasvattaja leikkauttaa Cathyn pentujen tultua luovutusikään.

Samoihin aikoihin meidän rakas sininaamio-siamilaisemme nukkui pois.
Satuin soittamaan ao. kasvattajalle, ja vaikka pentua olinkin etsimässä,
päätimme mennä meille tarjottua Keitsua katsomaan.

Luottamuksen syntyminen kesti pitkään,
mutta nyt hän on jo meidän kissamme  ja ollaan yhtä happy family'ä :-).

Asuntokuumeen, matkakuumeen- ym. lisäksi minulla on kissakuume.

Mukavaa perjantaita!

tiistai, elokuu 30, 2011

Riika - yksityiskohtia


Kukkia ja huimia korkoja mukulakivikaduilla.



Art nouveau - tykkään kovasti!
Eläinhahmojen nenien silittäminen tuo hyvää onnea.
Kuvan ovi on yhdessä Riikan vanhimmista rakennuksista:
"The Three Brothers are the oldest stone residential buildings in the city."

sunnuntai, elokuu 28, 2011

Riika - kattoja ja kujia



Teimme parin päivän retken Riikaan.
Lyhyt lentomatka, vanha kaupunki upea,
täynnä tarinoita ja yksityiskohtia
- voin lämpimästi suositella!
Sää oli lämmin ja kaunis, mikä tietysti lisäsi viihtymistämme.
Näkemistä ja kokemista jäi vielä seuraaviakin kertoja varten,
ja Jurmalaan emme tällä matkalla edes ehtineet.

  

torstai, elokuu 11, 2011

Tänään illalla

istuskelen taas tässä.
Toivottavasti lomalaiset ovat muistaneet kastella kasvejani. 

Kun ei ole kukaan ollut iltaisin kotona odottamassa,
olen käynyt elokuvissa (Morsiusneidot - arvosana 7), venyttelyjumpassa,  
kierrellyt ja katsellut kaupoissa sekä ihan pikkuisen siivonnut.
Mukavaa olla välillä ihan itsekseen.

maanantai, elokuu 08, 2011

Bambi

Pidän kovasti bambeista pl. kurittomat yksilöt, jotka käyvät napsimassa
omenoita suoraan puusta - mur.

Kesälomamatkalla poikkesimme pohjanmaalla sijaitsevaan ostos"paratiisiin".
Sieltä ostin itselleni bambin kesälahjaksi.
Loma on pidetty, mutta onneksi on vielä kesää jäljellä
ja pitkiä viikonloppuja.

lauantai, elokuu 06, 2011

Mummun mausteet

Pengoin vintillä ja sieltä pienestä  pahvilaatikosta löysin nämä. Mummu oli laittanut talteen pahan päivän varalle.
Kanelipurkkeja löytyi eniten.
Minä muistan mummun leipoman kakon: uunituoreena ja paljon voita päälle.

Mukavaa lauantai-iltaa!

keskiviikko, heinäkuu 27, 2011

Onnellinen poika

Synttärisankari halusi suklaakakun ja mies toivoi mansikkakakkua.
Hyviä kumpikin.

Juhlat suvulle järjestettiin mökillä.
Kaverisynttärit järjestetään sitten joskus kaupungissa, kun lomat on pidetty.
Ja mitähän se kello mahtaa olla tähän aikaa - mieleinen lahja.
Tässä miehen DIY-projekti,
jonka portaat valmistuivat sopivasti ennen juhlia.
Trampalla hyppimisen välissä "puu"majassa katseltiin videoita, luettiin akkareita.
Maja tullaan käsittelemään mahdollisimman huomaamattomaksi
eli samanväriseksi kuin sauna.
Kiva päästä sisustamaan ja lippukin pitäisi suunnitella. 
Ensi kesänä voimmekin tiedustella yövierailta,
haluavatko majoittua navettaan vai puumajaan :-).

Varsinaisena synttäripäivänä olimme kahdestaan Lintsillä miehen ollessa töissä.
Kuuma päivä, pitkät jonot ja hauskaa.

sunnuntai, heinäkuu 24, 2011

Vierailu

 
Ystävät yökyläilivät luonamme mökillä.
Navettamajoituksessa kedon kukat toivottivat
heidät tervetulleiksi. Kivaa oli!

 
Nyt jatkamaan synttärivalmisteluja.
Moi!