keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

Run baby, run

Joululomalla pidän yöpaitapäivän - tai kaksi ja etelän lomalla vain käännän kylkeä ja luen ainakin viisi kirjaa! No joo, kun saisi edes nukkua joku aamu niin pitkään kuin nukuttaa.

Kiire on pääosin ihan itse aikaansaatua: täytyikö mennä kamera-/kuvauskurssilla juuri ennen joulua (kolme iltaa á kolme tuntia)?! Hyödyllistä - kyllä: olen saanut monta ahaa-elämystä ja tajunnut, kuinka vähän osaan kameraani hyödyntää. Varmasti kuvien laatu jossain vaiheessa paranee, kunhan harjoittelen, kokeilen ja välillä selaan ohjekirjaa.

Myös se, että pitäisi tavaroistaan huolta vähentäisi turhaa stressiä, etsimistä. Piti ottaa oma passi työhuoneen pöydältä lokerikosta, siis sieltä, missä sitä säilytän. Eipä passi ollutkaan siellä. Pari iltaa etsin kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista, minkä jälkeen annoin periksi ja harmitti niin vietävästi. Tänään juoksin ruokatunnilla passikuvaan ja poliisilaitokselle. Tuskin tarvitsee mainita, että laitoksella oli jonoa ja töissä kiire. Sikäli onni, että jostain syystä jo nyt päätin laittaa passini matkapapereitten kanssa samaan paikkaan enkä lähtöä edeltävänä iltana. Puolustuksekseni haluan sanoa, että työhuonetta on tämän vuoden aikana remontoitu useampaan otteeseen eli huone on tyhjennetty pariin kertaan.

Jokin aika sitten hain myös korvakorujani iltana parina. Aikani haettuani tulin siihen tulokseen, että en tainnut kyseisiä korvakoruja koskaan edes ostaa. Selitys: ostin yhdet ja piti hakea vielä toiset eri väriset, mitä en tainnut sitten koskaan tehdä. Saa nauraa, nauroin lopulta itsekin.

Oli kiva tulla tänään kotiin kamerakurssilta - meillä oli leivottu! Mies ja Oli olivat tehneet joulutorttuja. Nyt siis kupponen teetä ja muutama joulutorttu.






3 kommenttia:

  1. Täällä on aistittavissa samanlaista dementoitumista, hih! :D Mutta hyvä että vielä oli aikaa hakea uutta passia. Meilläkin on tammikuussa etelänloma tiedossa, ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa tässäkin huushollissa tutulta...
    yleensä syytän siitä lapsia, mutta taitaa kyllä monta kertaa olla mun oma vika ;)
    Oletan että olet itse ottanut yllä olevat kuvat?
    Ovat kun suoraan jostain lehdestä!
    Voiksitko pitää meille täällä sellaisen pikakurssin miten kameraa käytetään ?
    Kristina

    VastaaPoista
  3. Teijalle hyvää lomaa!

    Kristina: Joskus sitä onnistuu nappaaman kuvan oikeilla asetuksilla vieläpä niin, että kuva ei tärähdä. Onnenkantamoisia tuppaavat vain olemaan.

    VastaaPoista