keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Kohti kevättä

Hymyilyttää tämä ihana auringon paiste. Jos saisi toivoa, niin viikonlopuksi tällainen samanlainen sää, kiitos. Kuva otettu aamulla kello seitsemän.
Viime viikonlopun sade sulatti hyvin kinoksia ja viikonlopulle osuneet kahdet synttärit pitivät meidät aika tarkkaan sisätiloissa, joten ok sää oli tietty sekin.

Ensi viikonloppuna teemme mökillä vähän perusteellisemman siivouksen, jotta viiden päivän pääsiäisloma alkaa heti, kun seuraavalla kerralla mökin oven avaamme.  Kotiin laitoin jo vähän pääsiäistä.
Sitten vähän vakavampaa asiaa. Kävin rutiinimammografiassa niin kuin tapanani on käydä kuulemassa, että kaikki on hyvin ja tervetuloa taas parin vuoden päästä uudelleen. Tällä kertaa kyseessä ei ollutkaan rutiinikäynti, vaan ultrattaessa näkyi jotain, joka vaati tarkempaa tutkimusta. Tarkempi tutkimus tehtiin heti ottamalla neulalla näyte löydöksestä. Kauaa tuossa ei mennyt aikaa, mutta monta asiaa ehti käydä mielessäni. Näytteenotto tuntui, mutta oli hyvin kestettävissä. Se, että toimenpide tehtiin heti oli erittäin hyvä asia ja sitten vielä se, että lääkäri pystyi 99 prosentin varmuudella sanomaan heti näytteen nähtyään, että kyseessä ei ollut kasvain tms. rauhoitti.  Aika tärisevä olo oli loppupäivän. 

Halusin kertoa edellä olevan ihan muistutukseksi, jos vaikka sinulta on ao. käynti päässyt unohtumaan. Pitäkää itsestänne huolta!

2 kommenttia:

  1. No huh, onneksi näyttää siltä, ettei ole huolta! Tiedän tosi hyvin tunteesi, pari vuotta sitten multa leikattiin kasvaimia munasarjoista, ja olivat hyvälaatuisia myös.

    Ihanaa, että pääsette pääsiäiseksi mökille! *kateellinen* Meillä taitaa olla kelirikko parhaimmillaan, vaikka vuosia sitten kyllä just pääsiäisenä oltiin ekan kerran. Luulen, että Vapun tienoilla tänä vuonna.

    VastaaPoista
  2. Sinulle olisi piristystä blogissani. Poikkeahan katsomassa!

    VastaaPoista