sunnuntaina, maaliskuuta 14, 2010

Ideoita

Tallentava digiboksi on tosi hyvä juttu. Voi hypätä mainosten yli ja säästää aikaa. TV:n katselu vähenee muutenkin, kun monta varmuuden vuoksi äänitettyä ohjelmaa tulee poistettua katselemattomina. Siivosin sairastellessani digin kovalevyä ja pikakelasin läpi monta Strömsö-ohjelmaa. Tässä kaksi kivaa, toteutettavaa ideaa (kuvat ja ohjeet: yle.fi/stromso).
Purimme maalla jokin aika sitten pienen hirsisen saunarakennuksen, joka oli vuorattu laudoilla. Hirret oli tarkoitus käyttää uudelleen, mutta suurin osa niistä muuttui puujauhoksi vähän kolauttaessa - harmi. Hyvät hirret ovat visusti tallessa ja kauniisti harmaantunut laudoitus myös.  Laudoista saa just sopivia taulun pohjia ja taitaa jossain varastossa olla mummun vanha leikkuulautakin, joka sopii tähän tarkoitukseen. Nauloja löytyy kaiken kokoisia, uusia ja valmiiksi ruostuneita. Luonnosta sammaleet, risut, heinät, kukat yms. Sormet syyhyävät!

Toinen kiva idea oli tämä taulu, joka onnistunee sabluunoiden yms. apuvälineiden avulla myös minulta. Omat värit ja vähemmän tilpehööriä, mutta kauriit pitää olla ilman muuta.
Mies palasi työmatkalta vatsatautisena. Alkaisi jo riittää tämä sairastelu tältä keväältä. Käsidesifiointiaine otettiin taas käyttöön, marja- ja hedelmäsalaatteja on syöty ja smoothie'ita on juotu ja tullaan jatkossakin tankkaamaan urakalla.

1 kommentti:

  1. Tiiätkö, meillä ei katsota telkkaria just ollenkaan. Eikä tunnu siltä, että jäätäis mistään paitsi :) Tietty mieluusti esim. Strömsötä tai sisustusohjelmia katselisin, jos ikinä muistaisin niiden tulemisajankohdan, tai vahingossa kanavalle eksyisin just silloin. Syynä varmaan meillä on se, että tv on yläkerrassa, eikä siellä oikeestaan muuten oleskella. Oskari kyllä katselee piirrettyjä dvd:ltä :)

    Aikaa jää muuhun, mutta silti ei oo ikinä tarpeeksi aikaa mihinkään :)

    Harmi juttu nuo sairastelut, koettakaahan parannella!

    VastaaPoista