Keitsun tarina

Ni-in, oliko jotain asiaa?

Hän tuli meille seitsemän vuotta sitten aikuisena kissana.

Tuotu Suomeen Hollannista, asunut yhdessä tai kahdessa sijoituskodissa ja

sitten palautunut kasvattajalle ensimmäistä pentuetta (8 kpl) varten.

Koska sydämestä oli kuulunut odotusaikana jotain asiaankuulumatonta,

päätti kasvattaja leikkauttaa Cathyn pentujen tultua luovutusikään.

Samoihin aikoihin meidän rakas sininaamio-siamilaisemme nukkui pois.

Satuin soittamaan ao. kasvattajalle, ja vaikka pentua olinkin etsimässä,

päätimme mennä meille tarjottua Keitsua katsomaan.

Luottamuksen syntyminen kesti pitkään,

mutta nyt hän on jo meidän kissamme  ja ollaan yhtä happy family'ä :-).

Asuntokuumeen, matkakuumeen- ym. lisäksi minulla on kissakuume.

Mukavaa perjantaita!

34 cm

Tämän verran eli 34 senttiä huivia valmistui kahdessa illassa. Nautin langan väreistä. Malli vaatii keskittymistä, kun pitää laskeskella silmukoita yms., joten kutominen ei minulta "siinä sivussa" onnistu... inhoan purkamista. Mukavaa kutoa pitkästä, pitkästä aikaa (meilläpäin kudotaan, neulominen tässä yhteydessä ihan vieras sana).

Aloitin myös talviuintikauden. Kyllä - oli kylmää, mutta 25 vetoa sinnittelin ja sitten rauhallisesti saunaan lämmittelemään. Tästä se taas alkaa. Suosittelen.

Ensimmäinen tonttu on myös nähty. Pikkuinen oli nukahtanut sänkyymme.

Tontun unta vartioi pelottava kissa!

Kaupungissa Katiellä ei ole lupa tulla sänkyyn, mutta mökillä talvisaikaan olen heltynyt, kun usein ensimmäinen yö on viileä. Ihmeen hyvin Katie on tämän säännön omaksunut ja harvoin kaupungissa edes yrittää sänkyyn.

Slow - Elä hitaammin!

Lainasin kirjastosta otsikossa mainitun kirjan ja selasin sen läpi, koska en ehtinyt sitä viikon laina-ajassa lukea. Kaikkea lukemaani en toki allekirjoittanut, mutta moni asia vauhdin hiljentämisestä osui ja upposi. Kirjan kirjoittajan havahtuminen tapahtui lentokentällä, kun hän turhautuneena odotti paluulentoaan hektiseltä työmatkalta. Lehdessä oli artikkeli "yhden minuutin iltasadusta". Joukko kirjailijoita oli tiivistänyt klassisia satuja kuudenkymmenen sekunnin pähkinänkuoriksi auttaakseen vanhempia selviytymään aikaa vievistä naperoista.

Meilläkin pyydetään toinen ja kolmas viimeinen iltasatu. Minä pidän itsekin saduista. Tunnustan toki joskus lyhenteleväni satuja, koska oma (?) aika alkaa, kun pikkumies nukahtaa. Oma aika venyy helposti yli puolen yön ja montaa yötä ei alle kuuden tunnin unilla jaksa.

Kieltämättä välillä tuntuu, että koko ajan ollaan menossa, lähdössä jonnekin, työpäivän jälkeen väsyttää, tekemättömät työt odottavat, kasautuvat ja kivoja juttuja ei voi aloittaa, koska arkiaskareet tms. pitäisi ensin hoitaa pois alta. Mm... logiikka tuokin. Viikonloput haluan pyhittää perheelle, tehdä rauhassa sitä, mikä tuntuu hyvältä. Edellä kerrotun vaarana vain on, että vapaapäiville lataa liikaa odotuksia ja huomaamattaan aikatauluttaa tuonkin ajan. Tuttua varmaan itse kullekin.

S. Kierkegaard: "Useimmat ihmiset tavoittelevat nautintoa sellaisella kiireellä, että he päätyvät juoksemaan sen ohi."

Kissamme Katie on varsinainen nautiskelija

ja yöeläjä: nukkuu päivät ja yöllä mourahtelee sekä karauttelee matot ruttuun.