Uusi ystävä?

Olimme alkukuusta Vierumäellä POP-viikonloppua viettämässä. Siellä kohtasimme ensi kerran. Kuntokeskusten ohjatut kahvakuulatunnit ovat täynnä, mutta kärkkymällä viime hetken peruutuksia, olen onnistunut klikkaamaan itseni muutaman kerran mukaan. Nyt olen tykästynyt juttuun niinkin paljon, että lomalle ajellessamme investoin omaan kuntoilukamuun.

Tarinan opetus: Uusille lajeille kannattaa antaa mahdollisuus.

Tänään kamu on saanut pölyttyä penkillä. Aurinko paistaa ja suksi luisti 12 kilometriä.

Tähän asti loma on ollut täysi kymppi. 

Jääkiekkoa - luistimilla ja ilman

Iso mies ja

pikkumies kieli melkein keskellä suuta.

Onneksi autosta löytyi vielä yhdet kuivat hanskat.

Monennetkohan tuona päivänä... 

Luistimeni unohtuivat mökille,

joten liukastelin jäällä kameran kanssa.

Uusintaottelu vielä sisällä.

Ja maali! JEE, voitin.

Heppahöperyydestä

Innostuin ystäväni vanavedessä hevostelusta, kun olin jotain 12 v. ja M pari vuotta vanhempi. Otimme selvää, missä maalaistaloissa 10 kilometrin säteellä oli hevosia. Isännät suhtautuivat vähän varauksella, kun tupsahdimme tupaan ja kysyimme lupaa saada hoitaa heidän hevostaan. Kyllä ne isännät meistä lopulta tykkäsivätkin, kun huomasivat, että meistä oli hyötyä, kun siivosimme hevosen pilttuun ja siinä sivussa vähän muutakin.

Sitten löysimme ravitallin, jossa yläasteiässä taisimme viikonloppuisin asua. Pyörällä seitsemän kilometriä per suunta, talvella välillä linkkarilla ja joskus joku heltyi antamaan kyydinkin. Parisenkymmentä hevosta laidasta laitaan: draamaqueeniä, muuten vain hermoheikkoa, lutusta, machoa, pattipolvea, uljasta mustaa, ruskeaa, harmaata, lämminveristä ja kylmäveristä, varsaa, tammaa, oria, ruunaa. Unohtaa ei sovi myöskään tallin dalmatialaista, joka oli saanut elämänsä aikana kaviosta päähänsä useampia kertoja eli oli aika harvahampainen eikä ihan niitä nopeaälyisimpiä, mutta koira, joka rakasti ja palvoi isäntäänsä. Tallikissoja pyöri jaloissa sekä välillä niiden pentuja, joilla oli kummallinen taipumus kadota. Unelmapaikka eläinrakkaalle tytölle siis.

Tämänhetkisellä elämänkokemuksella juttu tuntuu aika uskomattomalta,
(a) kuinka meihin luotettiin (hevosten joukossa oli arvokkaita kilpa- ja siitoshevosia)
(b) ja ennen kaikkea se, ettei meille sattunut mitään.

Kun meillä oli talliväen luottamus, meidät jätettiin ylläpitämään tallia muiden lähtiessä raveihin. Hevoset laitumelle, karsinoiden siivous, hevoset sisälle, iltaruoka. Saimme halutessamme ratsastaa. M oli ollut parilla ratsastusleirillä, minä en. Metsäteitä ja välillä mutkaisia hiekkateitä, hiljaisia sellaisia, mutta joilla kuitenkin oli yleistä liikennettä. Eipä minulla paljon satulasta ollut sanomista, kun ravuriluonteinen hevonen päätti lähteä ja silloin mentiin lujaa, yleensä kiitolaukkaa. Keskityin pysymään selässä – tallille hevonen yleensä suuntasi – ja päätin, että sai kyllä olla viimeinen kerta, kun nousen selkään. Arvaa vaan, oliko...  Toinen pelottava juttu, näin jälkikäteen ajatellen oli se, kun hevonen päätti karauttaa takajaloilleen, kun olit riimunarun päässä siirtämässä heppaa esim. laitumelle. Syyksi riitti ohi lentävä paperinpala tai sattui nyt vain olemaan kevättä rinnassa. Siinä sitten roikuit ja heiluit (n. 50 kg) narun jatkeena, irtihän ei parantunut päästää. Tulihan noita mustelmia, mutta niistä ei kyllä kotona puhuttu mitään.  Välillä saimme muutaman setelin vaivan palkkaa, pääsimme joskus mukaan raveihin ja tallin ruoka- ja jääkaappia sai vapaasti verottaa. Voi vitsit - oli se vaan aika ihanaa aikaa!

 Edellä kertomani palautui mieleen viikonloppuna: TV tuotti taustahälyä ja korviin tarttui tuttu nimi vuosien takaa: silloinen, vähän päälle parikymppinen tallin ohjastaja/valmentaja näkyy edelleen olevan ravikuvioissa mukana. 
Kerran heppahöperö aina heppahöperö. Ratsastaminen ei ollut minun juttuni, mutta hevoset! Hevosen tuoksu, hörinä, pehmeä turpa ja mikä sen kauniimpi, kuin vapaana laukkaava hevonen?! Mennään muuten viikonloppuna katsomaan Apassionataa.

Mökki-spa

Tervetuloa kylpyläämme.

Matkaa saunalta avantoon on jonkin verran

eli ensin avantoon ihan niin monta kertaa kuin hyvältä tuntuu.

Avanto olisi voinut olla isompi, mutta mahtui tuossakin kastautumaan. 

Pinta oli ehtinyt jo mennä riitteeseen, mutta eipä tuo haitannut.

 Sitten kun alkaa riittää, hipsitään pihan poikki saunan lämpimään. 

Näin talvisin saunasta harvemmin enää tulee uudestaan lähdettyä avantoon.

Viikonloppuna oli kovin tuulista, joten kastautuminen jäi yhteen kertaan.

Saunasta kävin vielä pari kertaa hangessa.

Virkisti.

Lokkeja ja bambi

Veneilykausi avattiin viikonloppuna. Takana seitsemän vuoden veneetön kausi, jos soutuvenettä ei lasketa. Edellisestä moottoriveneestä luovuttiin, koska sen käyttö jäi vähäiseksi. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Mistä sitä aikaa nyt on tullut lisää - hyvä kysymys. Unelmia pitää olla, ja mikä sen mukavampaa, jos niitä pystyy toteuttamaankin. Veneily on mieheni juttu, mutta hyvin viihtyi kyydissä Oli ja minäkin. Minulle oli varattu ensimmäisen ajelun kunniaksi piccolo-kuohuviinipullo, mistä olin otettu.

Yritin tähyillä rantaruovikosta "pulloon puhaltaja haikaraa", olisikohan harmaahaikara? Olen linnun muutamana kesänä nähnyt,  ja tuo pulloon puhallusääni kuuluu mummun mökillemmekin, joka ei ole ihan rannassa. Haikaraa ei nyt näkynyt, mutta lokkeja senkin edestä. Kivillä oli poikasia ja lokit kävivät ärhentelemässä meille, kun uskaltauduimme liian lähelle.

Illemmalla näimme tien vieressä olevalla pellolla peuraemän imettämässä vasaa. Kamera oli auton etupenkin takana laukussa, että harmitti. Emä poistui paikalta jättäen vasan. Vasa makoili hetken maassa, minkä jälkeen lähti honteloilla jaloillaan vastakkaiseen suuntaan. Tuossa vaiheessa sain kameran esiin ja päälle - asetuksista viis. Yhtä jalkaa koko pieni eläin.

Koteja linnuille

Työpainotteinen viikonloppu. Tämä lintukotojen kiinnitys oli sieltä kevyemmästä päästä. Eivät nämä luonnonpuusta tehdyt asumukset kauaa kestä: tipautin neljä asumiskelvotonta alas ja laitoin kuusi uutta tilalle. Plussalla siis ollaan. Kiinnitysnaruksi löytyi vain oranssia, ei niin kaunista narua, mutta eiköhän se lehtiverhon taakse kohta kätkeydy.

Polttopuu-urakka saatiin myös melkein loppuun. Tämä sunnuntai menikin sitten isoäideillä sukkuloidessa, kun ensin oli minua juhlittu =). Kahvi- ja kakkukiintiö on täynnä!

Ylpeänä täytyy vielä kertoa, että olen tällä viikolla harrastanut liikuntaa  kolme tuntia (lenkkejä sauvoilla ja ilman) ja lisäksi tietysti vielä hyötyliikuntaa - hyvä minä! Tähän pitäisi kehittää riippuvuus.

Lehtikuusi on yksi suosikkipuistani (koivun, männyn, tammen, omenapuun... lisäksi). Talvella se näyttää ränstyneeltä, oikeastaan ihan kuolleelta. Kevään tullen hento vihreys, joka kesää kohti syvenee. Syksyllä "neulaset" muuttuvat kauniin keltaisiksi ja lopulta pudotessaan maahan muodostavat pehmeän maton.

Mukava, lyhyt työviikko näköpiirissä!

34 cm

Tämän verran eli 34 senttiä huivia valmistui kahdessa illassa. Nautin langan väreistä. Malli vaatii keskittymistä, kun pitää laskeskella silmukoita yms., joten kutominen ei minulta "siinä sivussa" onnistu... inhoan purkamista. Mukavaa kutoa pitkästä, pitkästä aikaa (meilläpäin kudotaan, neulominen tässä yhteydessä ihan vieras sana).

Aloitin myös talviuintikauden. Kyllä - oli kylmää, mutta 25 vetoa sinnittelin ja sitten rauhallisesti saunaan lämmittelemään. Tästä se taas alkaa. Suosittelen.

Ensimmäinen tonttu on myös nähty. Pikkuinen oli nukahtanut sänkyymme.

Tontun unta vartioi pelottava kissa!

Kaupungissa Katiellä ei ole lupa tulla sänkyyn, mutta mökillä talvisaikaan olen heltynyt, kun usein ensimmäinen yö on viileä. Ihmeen hyvin Katie on tämän säännön omaksunut ja harvoin kaupungissa edes yrittää sänkyyn.

Rvp:tä ja loman odotusta

Kesäloman jälkeinen kuntoiluputkeni, ts. pyöräily töihin kaksi kertaa viikossa á 15 km per suunta, rvp-jumppa yms., katkesi kuukausi sitten kuumetautiin. Viikonloppuisin liikuntapuoli toimii. Mukavaa hyötyliikuntaa saa pihatöiden, halon hakkuun yms. muodossa ja pitkin poikin metsiä ja pellon reunoja kävellessä. Ihanaa, kun Oli on jo niin iso, että hän ikäisekseen jaksaa kävellä ihan kivoja matkoja -paitsi,  jos isi on mukana. Pieni reppana on silloin aina niin kovin väsynyt ja tahtoo syliin :-).

Liikkumattomuus loppui nyt. Eilen ryhdistäydyin ja kävin rvp-jumpassa. Varsinaista kidutusta, mutta ihan oikeita lihaksia pakottaa tänään eli reidet, vatsa ja pakarat saivat kyytiä - auts! Kuntoilun kimmokkeena, sen lisäksi, että liikunta antaa energiaa ja piristää, toimii joulun jälkeinen lomamatkamme aurinkoon. Ihanaa!

Näissä maisemissa olemme reilun kahden kuukauden kuluttua. (Kuvat matkanjärjestäjän sivuilta)

Mukavaa keskiviikkoiltaa!