sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Kitschiä / aarteita

Lauantaiaamupäivän vietimme kierrellen Pentikin pääkaupunkiseudun liikkeitä etsien täydellistä kaappia. Luulin viikolla Kampin Pentikillä nähneeni Kaappini, mutta enhän voinut olla varma asiasta ennen kuin olin nähnyt valikoiman lähiseudun muissa kaupoissa. Pentik'hän tuo maahan vanhoja kaappeja, joten valikoima on yksilöllinen. Lopulta kuitenkin päädyimme Kampin kaappiin: sopivan kokoinen, pariovet eivät ole alas asti lasia ja säilytystilan lisätarve akuutti. Teimme keväällä keittiöremontin, jolloin kaappitila väheni, koska poistimme vanhanaikaisen "baaritiskin" ja muutenkin halusimme avaruutta. On se kumma juttu, että arkiastiat, jotka haluaisi jo vaihtoon, eivät sitten millään riku, mutta paremmat viinilasit yms. kyllä särkyvät pienimmästäkin kolahduksesta.

Kaappi sopi hyvin sille ajatellulle paikalle ja cd:t (joista haluan vähitellen päästä eroon -> ipod) sekä harvemmin käytetyt lasisarjat löysivät paikkansa. Ainoa miinus on kaapin sisäosan epämääräinen, ei kovin hyvä, vanha tuoksu. Pesty on ja moneen kertaan - täytyy tuulettaa / pitää ovia auki, kun emme ole kotona. Onneksi en ollut ajatellut säilyttää kaapissa tekstiilejä!

Kaapista löysi paikkansa mm. tämä mummun peruja oleva tyttönen.

Lukeva poika ja tyttö -lamppu on myös mummuni. Lamppu on isänisän tekemän peilipiirongin päällä.

Tässä kuvassa todelliset aarteeni: minun mieheni kesällä mökillä.

Ulkona tuulee, mutta me lähdemme vielä vähän ulkoilemaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

2 kommenttia:

  1. Kiva, että mieleinen kaappi löytyi. Sulla onkin soma kokoelma tekstikiviä!

    VastaaPoista
  2. Hei Teija,

    Tekstikivikokoelma oli valmis pakkaus ja löytyi kesälomamatkalla sisustusliikkeestä. Harmi, että kokoelmasta puuttuu Sorry-kivi. Sille olisi aina välillä käyttöä :-).

    VastaaPoista