keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Coco ja ystävät

Eilen elokuvissa ystävien kanssa. Elokuva oli kaunis, ei elämää suurempi elokuva, mutta viihdyttävä. Nautin kielestä, jota en valitettavasi osaa, ajan kuvauksesta, maisemista.

Kuvat Coco avant Chanel -elokuvan sivuilta.
Näihin ystäviini olen tutustunut 2000-luvun alussa. Silloinen työkaverini kysyi minua neljänneksi kevättalvella Lappiin suuntautuvalle matkalle. Tuleva matka on kolmelle alkuperäiselle jäsenelle yhdeksäs ja mukaan on minun lisäkseni liittynyt sittemmin kaksi naista. Matkalla meitä on vaihtelevasti ollut 4-6. Itse en hirveästi perusta laskettelusta, mutta muut saattavat olla päivän rinteessä. Itse murtsikoin, käyn uimassa, hoidoissa, joskus kokeilin issikoita, mutta ihaninta on se, että saa halutessaan vain olla. Keskustelemme kaikesta maan ja taivaan välillä  ja nauramme. Ystävät ovat rikkaus.

Oli sai tänään H1N1-rokotuksen ja meille muutti palkintona reippaudesta Barbapörrö. Ei tarvinnut pahemmin jonottaa ja muutenkin kaikki sujui nopeasti. Perjantaina pidämme lomapäivän, joten pitkä viikonloppu tiedossa.


2 kommenttia:

  1. Samaisen elokuvan haluisin minäkin nähdä. Ja matka kuulostaa ihanalta!

    Meidän kylältä loppui rokotukset samana päivänä, kun aloittivat. Perjantaina eli huomenna taas saa, jos sen haluaa.

    VastaaPoista
  2. Olen oikein odottanut tuota elokuvaa ja sovinkin ystäväni kanssa, että mennään katsomaan se. MUTTA, eihän se ole edes tulossa tänne tuppukylään, paikalliseen yhden salin elokuvateatteriin! Mälsää.

    Ystävät ovat tosiaan rikkaus. Omien parhaiden ystävieni kanssa kokoonnumme vähintään kerran vuodessa viikonlopuksi ns. tyttökerhon merkeissä. Koska kaikki asumme eri puolilla Suomea ja näitä ruuhkavuosia tässä elellään, olisi tapaamiset muuten vähissä, varsinkin ilman miehiä ja lapsia.

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista